Ota yhteyttä myyjään
Etsi Volvon myyntiedustaja. He ovat sitoutuneita alan ammattilaisia, jotka auttavat sinua selviytymään päivittäisistä tehtävistäsi mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti.
Automatisoitujen toimintojen käyttöönotto linja-autoliikenteessä parantaa sekä turvallisuutta että tehokkuutta. Kuljettajaa avustavat järjestelmät, turvallisuusominaisuudet ja sähkölinja-autojen lataaminen automatisoidaan ensimmäiseksi. Tulevaisuuteen varautuva Volvo suorittaa jo automatisoidun ajon täysimittaisia kenttätestejä tosielämän olosuhteissa valvotussa ympäristössä. Automatisoitujen bussien käyttäminen päivittäisessä liikenteessä siintää vasta tulevaisuudessa, mutta Volvo on valmis, kun liikenne ilman kuljettajaa sallitaan.
Vaikka automatisoidun ajon teknologia on jo olemassa, monia tekijöitä on vielä otettava huomioon, ennen kuin tekoälylle annetaan vastuu auton ohjauksesta ja päätöksenteosta. Edelläkävijänä Volvo tekee omaa tutkimusta ja yhteistyötä riippumattomien tutkimuslaitosten kanssa.
Jo nyt lukuisat automatisoidut toiminnot lisäävät ajamisen turvallisuutta ja vähentävät häiriötekijöitä. Kaistavahti- ja törmäysvaroitusjärjestelmät ovat keskeisen tärkeitä toimintoja. Niiden ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti paremmiksi, mutta ne vaativat edelleenkin kuljettajan vuorovaikutusta ja osallistumista.
Moderni anturitekniikka mahdollistaa hallitun ja tarkan ajon ilman kuljettajaa. Yhteystoimintojen ansiosta automatisoidut ajoneuvot voivat olla myös vuorovaikutuksessa keskenään ennalta määritettyjen algoritmien mukaan. Rajoitetuilla alueilla, kuten varikoilla ja latausasemilla, kaikki tärkeät parametrit ovat tiedossa, ja linja-autot voivat liikkua turvallisesti ilman ihmisapua.
Kun automatisoitu ajo siirretään rajoitetuilta alueilta päivittäiseen kaupunkiliikenteeseen, kyseessä on valtava loikka, joka vaatii huolellisen toteutuksen. Alkuun auttaa esimerkiksi Bus Rapid Transit -malli (Kaupunkibussin pikalinja), jossa linja-autoilla on omat, muista tienkäyttäjistä erotetut kaistansa. Näin automatisoidun järjestelmän tarvitsee ottaa huomioon vähemmän parametreja, ja pikalinjan avulla automatisoitu ajo voidaan validoida todellisessa toimintaympäristössä.
Automatisoidussa ajossa tarvitaan monia erilaisia tekniikoita, esimerkiksi älykkäitä algoritmeja, luotettavia antureita, huippunopeaa tiedonsiirtoa ja toimintavarmoja mekaanisia osajärjestelmiä. Volvo kehittää ja ottaa käyttöön jatkuvasti toimintoja ja ominaisuuksia, joita tullaan hyödyntämään tulevaisuuden automatisoiduissa ajojärjestelmissä.
Etsi Volvon myyntiedustaja. He ovat sitoutuneita alan ammattilaisia, jotka auttavat sinua selviytymään päivittäisistä tehtävistäsi mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti.
Volvolla on käytössään yksi alan kattavimmista huoltoverkoista, johon kuuluu yli 1 500 maailmanlaajuista jälleenmyynti- ja huoltopistettä.