Turvallisuus on toiminut johtotähtenämme aina vuodesta 1927, jolloin Volvo perustettiin. Nyt yli 90 vuotta myöhemmin johdamme edelleen alaa koko ajoneuvoteollisuutta koskettavien turvallisuusinnovaatioiden kehittäjänä. Visiomme on selkeä: Volvo Groupin tuotteilla ei saa tapahtua yhtään onnettomuutta.
Meille turvallisuus merkitsee muutakin kuin vain innovatiivisten turvallisuusratkaisujen kehittämistä. Kannamme myös yhteiskuntavastuumme, ja tieliikenneturvallisuuden edistäminen on meille tärkeä tehtävä. Tiedämme, että voimme vaikuttaa ratkaisevasti. Volvo Group on maailman suurimpia yhtiöitä hyötyajoneuvoja koskevan turvallisuustutkimuksen alalla. Edistämme turvallisuusstandardeja vaatimalla jatkuvasti markkinoita enemmän.
Volvo tunnetaan markkinoiden johtavista turvallisuusinnovaatioistaan. Toimme ensimmäisenä saataville muun muassa ABS-jarrut, ohjaustehostimen ja paineilmajarrut. Työmme jatkuu edelleen, tavoitteena vähentää onnettomuudet nollaan.
Turvallisuus on brändimme perusarvo ja tulevaisuuden strategian perusta, joka vie meitä tasaisesti lähemmäs nollan onnettomuuden visiotamme.
Olemme tietenkin tietoisia siitä, että linja-automme eivät voi yksinään estää kaikkia onnettomuuksia, olivatpa ne kuinka turvallisia tahansa. Onnettomuuksia voi tapahtua inhimillisten virheiden ja olosuhteiden vuoksi. Onnettomuuksien varalta tehtävämme onkin minimoida niiden seuraamukset kuljettajille, matkustajille ja muille tienkäyttäjille. Tässä on kolme turvajärjestelmää, jotka vähentävät merkittävästi vakavien loukkaantumisten vaaraa kolareissa henkilöautojen kanssa.