Premium-linja-auton omistajana ja kuljettajana olet sitoutunut viemään matkustajat turvallisesti ja mukavasti määränpäähän. Linja-auton suorituskyky ja polttoainetehokkuus ovat onnistuneen ja tuottavan toiminnan kulmakiviä.
Volvon 13-litrainen moottori kuuluu raskaan kuljetuskaluston luotetuimpiin voimanlähteisiin. Linja-autovalikoimaamme on tarjolla moottorin Euro 6 -versio, jonka parhaita ominaisuuksia ovat polttoainetehokkuus, hyvä tehon ja väännön tuotto sekä pidennetyt huoltovälit. Moottori on sertifioitu mille tahansa HVO:n tai biodieselin sekoitussuhteelle. Tämä vähentää päästöjä entisestään.
Volvon 13 litran moottorin uusi, ainutlaatuinen jäähdytysjärjestelmä vähentää osaltaan polttoaineenkulutusta. Moottorin vastakkaisilla puolilla on kaksoisjäähdyttimet, joiden toiminta perustuu energiatehokkaisiin sähkötuulettimiin. Niiden avulla voidaan ohjata ja säätää moottoritilan lämpötilaa riittävän matalaksi ja tasaiseksi kaikissa ilmastoissa, arktiselta alueelta Välimeren kuumuuteen.
Volvo 9900 -mallin erinomainen polttoainetehokkuus perustuu kahteen tekijään: tehokkaaseen perusmoottoriin ja sen lukuisiin lisäominaisuuksiin. Kun tähän lisätään Volvon dynaaminen alustan madallus sekä I-See- ja I-Coaching-toiminnot, saadaan aikaan pysyviä polttoainesäästöjä.
Tehokas moottori ei välttämättä kuluta polttoainetta enempää kuin pieni moottori – asia saattaa olla jopa päinvastoin. Riittävällä tehokapasiteetilla varustettu moottori voi toimia polttoainetehokkaimmalla kierrosalueella valtaosan käyttöajasta. Jokaisesta polttoainepisarasta otetaan kaikki teho irti. Volvon polttoainetta säästävät tekniikat auttavat kuljettajaa ylläpitämään haluttua keskinopeutta ilman lisääntynyttä polttoainekulutusta. Näin syntynyttä säästöä voidaan seurata tarkasti Volvo Connect -sovelluksen avulla.
Tämä arvokas ominaisuus voi vähentää polttoaineenkulutusta jopa 2,5 %. Älykäs vakionopeudensäädin mukautuu reitin topografiaan ja optimoi ennakolta kiihdytyksen, vaihteenvaihdot ja jarrutuksen, kun vakionopeudensäädin on käytössä.
Polttoainetehokkuus perustuu siihen, että moottori käy kaikkein taloudellisimmilla kierroksilla, jonka tilanne sallii. Volvo 9900 tuottaa paljon tehoa alhaisilla kierroksilla, kun vakionopeussäädin on käynnissä. Näin moottori toimii jatkuvasti kaikkein taloudellisimmalla alueella.
Volvo 9900 -mallissa on Volvon legendaarisen I-Shift-vaihteiston uusi G-versio. Nopeammat vaihteenvaihdot, alhainen sisäinen kitka sekä kauko- ja tilausajoon soveltuva ohjausyksikköohjelmisto saavat myös aikaan polttoainesäästöjä.
Polttoaineen kulutus näkyy suoraan päästömäärissä: polttoaineen säästö tarkoittaa myös pienempiä päästöjä. Lisäksi ajoneuvon hiilijalanjälkeä voidaan pienentää käyttämällä vaihtoehtoisia polttoaineita. Valitusta polttoaineesta riippumatta Volvon Euro 6 -tekniikka varmistaa, että päästöt pysyvät asetettujen rajojen alapuolella.
Nopein tapa vähentää ajoneuvon päästöjä on käyttää vähemmän polttoainetta. Volvo 9900 säästää polttoainetta jopa 9 %, ja pakokaasujen jälkikäsittelyn ansiosta paikalliset päästöt laskevat pienemmiksi kuin mitä Euro 6 -päästöluokka edellyttää.
Volvo D13K -moottori on sertifioitu HVO:lle ja biodieselille. HVO:n käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 85 % ja biodieselin käyttö 45 %.
Volvo Connectin avulla voidaan seurata monia ajoneuvon suorituskykyparametreja. Ympäristöraportin avulla saadaan puolestaan kokonaiskuva ajoneuvon päästöistä.
Etsi Volvon myyntiedustaja. He ovat sitoutuneita alan ammattilaisia, jotka auttavat sinua selviytymään päivittäisistä tehtävistäsi mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti.
Volvolla on käytössään yksi alan kattavimmista huoltoverkoista, johon kuuluu yli 1 500 maailmanlaajuista jälleenmyynti- ja huoltopistettä.