Linja-autot

FINLAND

Huippulaatu

Laadukkaat tuotteemme ja palvelumme varmistavat liiketoimintasi sujuvuuden. Laatu on yksi Volvon perusarvoista ja tärkeä osa koko historiaamme. Pyrimme aina varmistamaan, että tuotteemme ja palvelumme ylittävät odotuksesi. 

Enemmän kuin pelkkä lupaus

Laadukkaat tuotteet ja palvelut ovat yleensä kestäviä, ja ne varmistavat hyvän käyttöajan. Volvo Busesin huippulaatu tarkoittaa kuitenkin vielä enemmän. Se koskee toimintojemme kaikkia osa-alueita tuotekehityksestä ja tuotannosta valmiisiin tuotteisiin.

Huippulaatua kaikissa yksityiskohdissa

Laatulupauksemme ja asiakaskeskeisyytemme perustuvat Volvon kulttuuriin, jonka perustana on työntekijöiden sitoutuminen ja osallistuminen. Kulttuuri kannustaa jatkuvaan kehitykseen ja innovaatioon ja huolehtii osaltaan siitä, että laatu on viimeistäkin yksityiskohtaa myöten huippuluokkaa. Se vie meitä askel kerrallaan kohti tavoitettamme eli ykkössijaa asiakastyytyväisyydessä. 

Laatu ei ole pelkästään lupaus. Siinä on kyse Volvon kulttuurista, jonka perustana on työntekijöiden sitoutuminen ja osallistuminen.

Testatusti luotettava

Rajat koetuksella Hälleredissä

Volvon Hälleredin testiradalla Etelä-Ruotsissa teemme linja-autoille testejä ankarissa olosuhteissa. Testit ovat tärkeä osa kehitystyötä, sillä niillä varmistetaan laatu, luotettavuus ja turvallisuus, jotka ovat ominaisia jokaiselle Volvo Buses -tuotteelle.

Ratoja joka lähtöön

Testikeskuksessa on 15 erilaista testirataa. Niissä testataan kaikkea sitä, mitä Volvon linja-autoille voi sattua niiden elinkaaren aikana. Alustan ja muiden osien ankarat testit vaativilla teillä, suuret nopeudet, jyrkät käännökset, liukkaat tiet ja ennen kaikkea turvallinen ajo koettelevat kehittyneitä turvallisuusjärjestelmiä niiden äärirajoille. 

Täysimittaiset testit

Realististen tietokonesimulaatioiden lisäksi täysimittaiset testit ovat tärkeä työkalu turvallisuustyössä ja laadunarvioinnissa. Testiradoilta ja laboratorioista saatujen tulosten perusteella Volvo Busesin testaustiimi voi laatia kattavan analyysin varmistaakseen, että kaikki ajoneuvot ja tuotteet täyttävät lakien ja sertifikaattien vaatimukset. 

Laadunvarmistus

Volvo linja-autot saavat testeissä huippupisteet käyttöasteesta ja luotettavuudesta. Yksi syy tähän on laatua parantavat palvelumme. Palveluidemme ansiosta saatavillasi on joukko tuotteita ja palveluita, joilla voit maksimoida linja-autosi käyttöasteen, pienentää kustannuksiasi ja turvata kannattavuutesi. Näin linja-autosi pysyy myös aina täydellisessä kunnossa.

Haluatko lisätietoja?

Haluatko jatkaa keskustelua? Täytä yhteydenottolomake, niin palaamme asiaan.

Tietosuojakäytäntö*

Lähettämällä tämän lomakkeen ja valitsemalla tietosuojakäytännön valintaruudun hyväksyt, että Volvo Group tallentaa antamasi henkilötiedot ja käyttää niitä pyyntösi käsittelyn yhteydessä.

Tietosuojailmoitus ja muut tiedot